"No mitä työtä minä voin sitten tehdä?"

Kuten olen aiemmin kertonut, yksityisellä sektorilla työskentelevillä työkyvyn arvio ei ole ammatillisesti painotettu ennen 60 vuoden ikää. Suomeksi sanottuna alle 60-vuotiaiden työkykyä arvioidaan kaikkiin kohtuudella odotettaviin töihin. Muutoksenhakuviranomaisten tukemassa ratkaisukäytännössä alle 60-vuotiailla arvioidaan oikeastaan jäljellä olevaa työkykyä kaikkiin olemassa oleviin töihin.

Hyvin tyypillinen on tilanne, jossa fyysisesti raskasta työtä tehneen asiakkaan työkyky on alentunut omaan ammattiin tuki- ja liikuntaelimistön oireiden vuoksi. Koulutus voi olla vanhentunut ja oman ammatin ulkopuolinen työkokemus vähäistä, mutta silti työeläkelaitos arvioi, että asiakkaalla on jäljellä riittävästi työkykyä ansiotulojen hankkimiseen monista, esimerkiksi istumapainotteisista tai toimistotyötyyppisistä, töistä. Kolikon kääntöpuolena ovat vaativaa asiantuntijatyötä tehneet asiakkaat, joiden työkyky on alentunut ajatustyöhön psyykkisten oireiden tai esimerkiksi aivoinfarktin jälkitilan vuoksi, mutta työkykyä voi olla jäljellä yksinkertaisempiin työtehtäviin.

Jos tällaista terveydentilalle sopivampaa, yleensä fyysisesti kevyttä tai suorittavaa työtä ei ole saatavilla, ohjataan asiakas hakeutumaan TE-toimiston palveluiden piiriin ja hakemaan työttömyysetuutta. Viimeinen vaihtoehto asiakkaan toimeentulon turvaamiseksi on toimeentulotuki.

Itse lisään aina asiakkaalle lähetettävän päätöksen perusteluihin, jos asiantuntijalääkäri on arvioinut asiakkaan olevan työkyvytön omaan aiempaan ammattiinsa. En halua, että asiakkaalle syntyy väärinymmärryksiä siitä, että työeläkelaitos väittäisi asiakkaan olevan täysin työkykyinen, kun tosiasiassa useimmiten on selvää, että oma entinen ammatti ei enää ole asiakkaalle sopiva vaihtoehto.

Hylkäyspäätöksen tai osatyökyvyttömyyseläkepäätöksen saaneet asiakkaat tivaavatkin usein, mikä on se työ tai ammatti, jota työeläkelaitos katsoo asiakkaan vielä kykenevän tekemään. Asiakkaille on varmasti turhauttavaa, kun vastaus on, että työeläkelaitos ei voi valita asiakkaan ammattia, vaan jokainen aikuinen ihminen on itse vastuussa siitä, mihin työhön tai yritystoimintaan ryhtyy.

Uuden ammatin valintaan on kuitenkin onneksi saatavilla apua. Työeläkelakien mukaisella ammatillisella kuntoutuksella voidaan tiettyjen ehtojen täyttyessä selvitellä asiakkaan tulevia työllistymismahdollisuuksia lähettämällä asiakas erillisen asiantuntijan arvioon. Joskus uusi ammatti löytyy ja työeläkekuntoutus jatkuu uudelleenkoulutukseen tai työkokeiluun. Toisinaan terveydentilalle sopivaa ja/tai asiakkaalle mieluista uutta työtä ei kuitenkaan kerta kaikkiaan löydy, jolloin työeläkekuntoutus päätetään.

Vaihtoehdot eivät onneksi rajaudu työeläkelaitosten palveluvalikoimaan. TE-toimistoissa voidaan kartoittaa asiakkaan osaamista ja esimerkiksi kurssien kautta auttaa asiakasta sopivammalle urapolulle. Myös Kelan kuntoutusvaihtoehtoja kannattaa selvittää ja monella asiakkaallani onkin positiivisia kokemuksia Kelan TEAK-kuntoutuksesta (työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus).

Loppujen lopuksi asiakas itse päättää, mihin suuntaan elämä lähtee eläkepäätöksen saamisen jälkeen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikä on yleinen työkyvyn arvio?

Muutoksen merkitys

Myyttejä kuntoutustuesta