Suhteellisuudentajusta

Eilen kirjoitin kolmesta ikävästä sairausryhmästä, joiden perusteella työkyvyttömyyseläke myönnetään lähes aina. Toinen ääripää ovat ne eläkkeenhakijat, joilla on yleensä iän ja kuljetun matkan mukana kertynyttä monenlaista pikkuvaivaa ja kremppaa. Ne totta kai vaikuttavat jaksamiseen ja koettuun työkykyyn monella tapaa, mutta eivät yleensä alenna työkykyä eläkkeeseen oikeuttavasti.

Eläkettä ei yleensä myönnetä, jos hakijalla on todettu nykylääketieteen keinoin hoidettavissa olevia sairauksia, kuten astma, diabetes, lievä/keskivaikea masennus tai uniapnea. Monesti asiakkaat vetoavat etenkin siihen, että useiden sairauksien yhteisvaikutusten vuoksi eläke tulisi myöntää. Sairauksien yhteisvaikutuksiin vetoavat yllättävän usein (ja turhaan) myös ne, joiden sairauksien kuvataan lääkärinlausuntojen mukaan olevan hyvässä tai kohtalaisessa hoitotasapainossa. Hoitojen laiminlyönti ei toisaalta myöskään yleensä ole eläkkeen myöntämisen peruste, eli omaa diabetestaan ei kannata jättää työkyvyttömyyseläkkeen toivossa hoitamatta.

Eläkettä ei yleensä myönnetä myöskään iänmukaisten tai lieväasteisten kuvantamislöydösten perusteella, vaikka niihin liittyisikin hoitavan lääkärin arvion mukaan kipuja tai muita oireita. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut: työkyvyttömyyseläke voidaan yleensä myöntää vain riittävän vaikea-asteisten ja todennettavissa olevien lääketieteellisten löydösten perusteella.

Viljelen nyt sanaa "yleensä", koska jokainen hakemus arvioidaan tapauskohtaisesti ja hakemuksessa saattaa tulla edellä mainittujen tekijöiden lisäksi esiin muita seikkoja, jotka puoltavat eläkkeen myöntämistä. 

Hyvä ystäväni on lääkäri ja keskustelemme usein siitä, miten nykyisin aivan normaalia ikääntymistä medikalisoidaan. Moni hänen vastaanotolleen tulevista potilaista ei kerta kaikkiaan suostu hyväksymään sitä, että on aivan normaalia, että viisikymppisenä ei pysty tai jaksa enää samalla tavalla kuin parikymppisenä. Tällaiset potilaat myös kuulemma vaativat hoitoja ja tutkimuksia, vaikka pärjäisivät erinomaisesti arkielämässä oireidensa kanssa.

Ikääntymisen mukanaan tuomien vaivojen liiallinen selittäminen on mielestäni lisääntynyt myös eläkehakemuksissa. Etenkin magneettikuvantamisten halventuminen ja niiden käytön lisääntyminen on näkynyt viime vuosien aikana selvästi. Hoitavat lääkärit eivät kuitenkaan osaa mielestäni läheskään aina selittää kuvantamislöydösten merkitystä niin, että maallikkokin ymmärtäisi. Tämän me huomaamme eläkelaitoksessa siitä, että monet asiakkaat ovat vahvasti ja verbaalisesti monipuolisesti sitä mieltä, että jos magneettikuvantamislausunnossa lukee mitä tahansa muuta kuin "normaali löydös, kaikki kunnossa", on kuvatussa ruumiinosassa oltava jotakin pahasti pielessä ja työkyvyttömyyseläke tulisi ehdottomasti myöntää. Heille on melko haastavaa yrittää selittää, että kyllähän tiettyyn ikään ehtineiltä aina jotakin löytyy, kun tarkoilla välineillä tutkitaan.

Koko kirjo

Moni lattajalkojen, ajoittaisten nivelkipujen, selän rappeumamuutosten ja hoidettavissa olevien perussairauksien kanssa elävä ei koskaan näe koko sitä skaalaa eri elämäntilanteita ja sairauksia, joita työkyvyttömyyseläkehakemusten joukossa on. Me eläkeratkaisijat/ratkaisuasiantuntijat ja työeläkelaitosten asiantuntijalääkärit näemme. Me näemme hakemuksilla aivan kaikkea aivoinfarkteista ärtyneen suolen oireyhtymään sekä niiden väliltä. Tässä työssä todella näkee kontrasteja, kun ensin on käsitellyt parantumattomaan haimasyöpään sairastuneen henkilön eläkehakemuksen ja seuraavalla hakijalla onkin rannekanavaoireyhtymä. Rannekanavaoireyhtymä kun on tarvittaessa leikkauksella hoidettavissa oleva vaiva, eikä se siis sellaisenaan oikeuta työkyvyttömyyseläkkeeseen.

Uskoisin, että hoitoalalla ja etenkin yhteispäivystyksessä työskentelevät samaistuvat tähän kontrastien kokemiseen.

Oma tilanne tuntuu tietenkin vaikealta, jos ympärillään näkee vain terveitä, vahvoja ja nuoria – tai sellaisilta ulospäin näyttäviä. Toivoisin kuitenkin, että ajoittaiset kolotukset, sairaudet ja ihmiselämän rajallisuus hyväksyttäisiin jälleen aivan normaaleina elämään kuuluvina asioina, eikä jokaiseen aivan pienimpäänkin oireeseen kaivattaisi lääkärin antamaa virallista selitystä. Eikä sen virallisen selityksen jälkeen kukaan joutuisi pettymään raskaasti, kun työkyvyttömyyseläkettä ei myönnetykään.