Myyttejä kuntoutustuesta
Kuntoutustuki on määräaikainen työkyvyttömyyseläke. Myöntökriteerit ovat työkyvyn heikentymisen osalta täsmälleen samat kuin toistaiseksi voimassa olevassa työkyvyttömyyseläkkeessä, ja oikeastaan ainoa ero työkyvyttömyyseläkkeen ja kuntoutustuen välillä on se, että työkyvyttömyyseläkkeessä työkyvyn palautuminen on epätodennäköistä ja kuntoutustuessa työkyky voi vielä hoito- ja kuntoutustoimenpiteillä palautua osittain tai kokonaan.
Tyypillisesti kuntoutustukea myönnetäänkin hakijoille, jotka odottavat leikkaushoitoja tai joiden mielenterveysongelmiin etsitään vielä sopivaa hoitoa. Myös erilaiset murtumat ja aktiiviset (eli tulehdustilassa olevat) reumasairaudet ja jotkin syöpäsairaudet saadaan todennäköisesti hoidettu ilman pysyvää työkyvyn menetystä, jolloin on perusteltu myöntää työkyvyttömyyseläkettä määräaikaisesti, eikä toistaiseksi.
Kuntoutustuki on kuitenkin nimenä erittäin harhaanjohtava, ja ymmärrän hyvin miksi asiakkaat sekoittavat sen muihin etuuksiin.
Mitä kuntoutustuki ei ole
Kuntoutustuki ei ole Kelan sairauspäivärahan automaattinen jatko. Kyseessä on kaksi täysin eri etuutta, joiden myöntöperusteet, käsittely ja euromäärä poikkeavat toisistaan. Kuntoutustukea pitää aina hakea erillisellä hakemuksella, jos työkyvyttömyys jatkuu Kelan sairauspäivärahakauden jälkeen. Sairauspäivärahassa työkykyä arvioidaan suhteessa omaan ammattiin, kun taas yksityisen alan työkyvyttömyyseläkettä/kuntoutustukea on huomattavasti vaikeampi saada, koska työkykyä arvioidaan kaikkiin töihin, joita hakijan voidaan kohtuudella odottaa tekevän.
Kuntoutustuki ei ole ammatillisen kuntoutuksen ajalta maksettava etuus. Työeläkelakien mukainen ammatillisella kuntoutuksella pyritään löytämään ratkaisuja jatkaa työelämässä, kun työkyky on heikentynyt. Ammatillinen kuntoutus voi esimerkiksi työkokeilua, uudelleenkoulutusta tai työhönvalmennusta. Ammatillisen kuntoutuksen aikana maksetaan kuntoutusrahaa.
Kuntoutustuki ei ole lääkinnällisen kuntoutuksen, eli esimerkiksi Kelan kuntoutuskurssien, aikana maksettava etuus. Kela voi maksaa oman kuntoutuksensa aikana kuntoutusrahaa.
Kuntoutustuki ei ole ennakkopäätös lopulliseen työkyvyttömyyseläkkeeseen. Jos työkyvyn palautuminen on epätodennäköistä, voidaan työkyvyttömyyseläke myöntää toistaiseksi ilman, että hakija on edeltävästi ollut kuntoutustuella. Usein asiakkaan tilannetta saatetaan kuitenkin seurata jonkin aikaa ja esimerkiksi vaikea-asteiseen masennukseen sairastunut voi olla ensin kuntoutustuella joitakin vuosia, kun sopivaa lääkitystä ja hoitoa etsitään. Jos masennus ei reagoi hoitoihin ja työkyvyn palautuminen alkaa vaikuttaa siksi epätodennäköiseltä, voidaan myöntää kuntoutustuen jatkoksi pysyvä työkyvyttömyyseläke.
Moni kuitenkin palaa kuntoutustuelta työelämään, esimerkiksi lonkan tai polven tekonivelleikkauksen jälkeen.
Kuntoutustuki ei ole rangaistus. Joskus jatkamme kuntoutustukea useiden vuosien ajan, vaikka työkyvyn palautuminen näyttää epävarmalta. Miksi? Koska joskus [liian usein] vaikuttaa siltä, että etenkin mielenterveysongelmista ja/tai päihderiippuvuudesta kärsivä ihminen menettää sen vähäisenkin hoitokontaktinsa, jos hän ei enää tarvitse säännöllisesti lääkärinlausuntoja kuntoutustuen jatkon hakemista varten.
Ei ole kenenkään etu, että masentunut ihminen jätetään täysin yksin tai alkoholistin annetaan ryypätä itsensä rauhassa hengiltä. Kaikki sairaat ansaitsevat jonkun, jolta hakea tarvittaessa apua.
Kommentit
Lähetä kommentti