Syö itsesi eläkkeelle

Nykyisen ratkaisukäytännön mukaan työkyvyttömyyseläke voidaan myöntää objektiivisesti todennettavissa olevien löydösten vuoksi, mutta ei hakijan kokemien oireiden vuoksi. Ei, vaikka lääkärinlausuntojen ja muiden asiakirjojen perusteella ei olisi mitään syytä epäillä, etteivätkö hakijan kokemat kivut tai muut oireet olisi hankalia ja toimintakykyä alentavia.

Monelle kroonisista kivuista tai hankalia oireita aiheuttavista oireyhtymistä kärsiville tekisikin mieli ehdottaa, että itsensä voi syödä työkyvyttömyyseläkkeelle.

Ylipainoepidemia on levinnyt vahvasti Suomeen, mikä näkyy myös työkyvyttömyyseläkehakemuksissa. Ylipainonkin suhteen harkinta on aina tapauskohtaista, mutta maallikkokin ymmärtää, että toimintakyky ei voi olla kovin hyvä, jos normaalipituinen ihminen painaa yli 200 kilogrammaa. Tietyn pisteen jälkeen jo pelkkä ylipaino voi siis alentaa työkykyä eläkkeeseen oikeuttavasti.

Usein ongelmaa aiheuttavat ylipainon lisäksi muut sairaudet, etenkin alaraajojen nivelten nivelrikko. Jos ylipainoa on erittäin paljon, on ymmärrettävää, että lonkkien, polvien ja nilkkojen nivelet kipuilevat ja kuluvat ennen aikojaan. Vaikka nivelrikkoakin voidaan nykyään tehokkaasti hoitaa tekonivelleikkauksilla, ne eivät yleensä ole vaihtoehto merkittävästi ylipainoisille. Ylipaino kun on riski sekä nukuttamisen että tekonivelen kestävyyden suhteen.

Klassinen tapaus työkyvyttömyyseläkehakemuksissa onkin huomattavan ylipainoinen viisikymppinen hakija, jonka työkyky on alentunut polvien nivelrikon vuoksi. Hoitava lääkäri on luvannut potilaalleen tekonivelleikkauksen, jos painoindeksi laskee laihduttamalla alle tietyn rajan. Eläkelaitos myöntää kuntoutustukea ja kuntoutustuelle jatkoa, kunnes kaikki osapuolet luovuttavat hakijan laihtumisen suhteen ja hakijalle myönnetään pysyvä työkyvyttömyyseläke periaatteessa hoidettavissa olevien vaivojen (ylipaino + polvien nivelrikko) vuoksi. 

Toki ylipaino on yhteydessä myös muihin terveysongelmiin, kuten selkäkipuihin, diabetekseen, uniapneaan, sydän- ja verisuonitauteihin ynnä muihin. Melko usein ylipaino kulkee käsi kädessä myös masennuksen kanssa. Tämän vuoksi ei voida sanoa mitään yksiselitteistä painorajaa, milloin työkyvyttömyyseläke voidaan myöntää.

Entäpä laihdutusleikkaukset? Niihinkään ei Suomessa yleensä pääse, ennen kuin on itsenäisesti tai terveydenhuollon ohjauksessa osoittanut kykenevänsä laihtumaan leikkausta edeltävästi. Myös lihavuusleikkaus vaatii nukuttamisen, johon liittyvät riskit ovat ylipainoisilla keskimääräistä suurempia. Nyt kun asiaa oikein pohdin, minulle ei ole kaikkien työkyvyttömyyseläkehakemusten ratkaisuun käyttämieni vuosien aikana tullut vastaan yhtään ihmistä, joka olisi päässyt lihavuusleikkaukseen. Minun käsittelyyni vaikuttavat siis päätyvän ne, jotka eivät onnistu laihduttamisessa, eivätkä pääse leikkaukseen.

En missään nimessä halua vähätellä tai syyllistää ylipainoisia ihmisiä. Mielestäni on suorastaan epäreilua, että ylipainon hoidon suhteen heitetään hanskat tiskiin ja hakija suorastaan työnnetään eläkkeelle. Samaan aikaan monet kipukroonikot pyörivät työttöminä työnhakijoina, vaikka kokevat itsensä täysin työkyvyttömiksi, koska kipuja ei voida samalla tavalla todistaa kuin puntarin lukemaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikä on yleinen työkyvyn arvio?

Muutoksen merkitys

Myyttejä kuntoutustuesta